Kiinteistönvälitys

Asuntoja pääkaupunkiseudulla ja kesämökkejä Uudellamaalla ja Hämeessä.

Kolme kovaa K:ta kaupanteossa: Kiinteistönvälittäjä Kuusinen Kultaiset Neliöt

juha Kuusinen

Tiedä mitä myyt

Tietojen tarkistaminen ja lisätietojen hankkiminen.

i

Paperit kuntoon

Selvitykset, omistukset, todistukset, rekisteriotteet, kaavoitus.

Oikea hinnoittelu

Oikea lähtöhinnan taso, muuttuvan markkinatilanteen huomioiminen.

Kauppakirja

Ssällön laatiminen, kaikkien oleellisten ehtojen kirjaaminen.

Kiinteistönvälittäjän vastuu

Mistä pidän huolen ja missä kaikessa voin auttaa?

Kuluttajavirasto on määritellyt välittäjän vastuut erikseen sekä myyjälle että ostajalle. Oleellista on muistaa, että välittäjän on aina otettava huomioon kummankin osapuolen etu.

Kuusisen kanssa kaikki selvitykset tehdään perusteellisesti ja asioista puhutaan rehdisti faktoihin tukeutuen.

Kokemus isännöinnistä, remontoinnista ja peruskorjaamisesta helpottaa myyntikohteiden taustojen, kuten remonttitarpeen sekä sen kustannusten ja rahoituksen selvittämistä kaupan osapuolille.

Asuntokauppa on aina ainutlaatuinen tapahtuma. Sen sijaan, että sattumanvaraisesti kuka tahansa lähtee esittelemään kohdetta, kaikki ostajakontaktit kanavoituvat kauttani.

Hoidan myyntikohteen kaikki asiakasyhteydet toimeksiantosopimuksen laatimisesta kaupantekoon saakka. Asiakkaana voit olla varma siitä, että myytävän kohteen yksityiskohdatkin ovat tiedossani.

Turvallinen valinta

Yksityinen itsenäinen toimija

Kokemus ja osaaminen

Kokemuksessa korostuu muun asuntokaupan kokemuksen lisäksi myös monipuolinen kiinteistöalan asiantuntemus.

Luottamus

Asiakkaita valtion johdosta koulukavereihin.

KULTAISET NELIÖT OY

Pihatörmä 1 A, 3 krs
02240 Espoo

Tammenranta 19
12400 Tervakoski

Puh. 0400 777 778
juha.kuusinen@kultaisetneliot.fi
www.kultaisetneliot.fi